Linnunpönttötalkoot

Ajatteleppa maailma ilman musiikkia. Ajattele, sitä ettei lempibiisejäsi ja -bändejä koskaan ollutkaan. Ajattele, automatka ilman radiosta tulevaa musiikkia. Ajattele, elokuva ilman taustamusiikkia. Ajattele, miten paljon olisit säästänyt silkkaa rahaa. Ajattele, miten paljon olisit säästänyt aikaa. Mutta ajattele, mitä kaikkea olisit menettänyt. Niimpä. Maailma todella olisi valtavan tylsä paikka ilman musiikkia.

Musiikki on siis mukana jokapäiväisessä elämässämme. Musiikilla voidaan vaikuttaa jopa syntymättömään lapseen, jos hän sitä kuulee. Musiikilla on ollut alun alkujaankin suuri merkitys ihmiselle. Se on yksi maailman vanhimmista tieteistä. Musiikki vaikuttaa kaikkeen.

Jokaisella on oma musiikkimaku, eikä toisen musiikkimakua pidä mennä pilkkaamaan. Usein huomaa, että toisen musiikkimaun pilkkaaminen on jollekkin jopa elämää tärkeämpi asia. Mutta kenelle siitä tulee hyvä mieli? Siinä ei hyvää mieltä saa pilkkaaja eikä pilkan kohteeksi joutunut. Joten annetaan jokaisen kuunnella mitä lystää, kiinnostipa se itseä tai ei. Jos kaverisi kuuntelee jotain, ei sinun sitä tarvitse kuunnella. Sitä voi kuunnella, mutta sitä ei ole pakko.

Kun sinulla on ollut elämässä tiukka paikka, mihin olet turvautunut? Mikä on saanut sinut jaksamaan ja hymyilemään vaikeina aikoina? Minulla se on ollut musiikki. Kun omat voimat eivät ole riittäneet edes kannattelemaan tätä miestä pystyssä, on pitänyt istahtaa alas lattialle ja painaa kasvot käsiin. Silloin on musiikista saanut voimaa ja lohtua. Kun kiireisen päivän jälkeen on ärsyttänyt ja väsyttänyt, on voinut hakea turvaa musiikista. On voinut kuunnella rentouttavaa musiikkia ja huokaista syvään. Tai jos on kuntosalilla yrittänyt saada vielä sen yhden menemään, on musiikki antanut voimaa jaksaa ja kas, se yksi veto on vielä mennyt. Musiikki on ihmeellinen asia. Se lohduttaa, koskettaa, hoitaa, viihdyttää, tuo muistoja pintaan. 

Jotkut keskustelevat ja väittelevät siitä mikä on musiikkia. Jotkut väittävät ettei konemusiikki olisi oikeaa musiikkia, koska siinä ei käytetä instrumenttia. Jotkut sanovat ettei raskas hevimetalli ole musiikkia, koska miten örinä voisi olla musiikkia. Minun mielestä jokainen käsittää musiikin eritavalla. Jollekkin musiikki on melodia, jollekkin se on vaikka vain puhetta. 

Musiikki on harrastus, siinä missä leipominen tai vaikkapa ratsastus. Harrastuksesta saa tehtyä työnkin. Aatteleppa, miten musiikista nauttiminen on niin helppoa. Ei tarvitse kuin laittaa soimaan. Ja siitä todella nauttii. Saa vaan kuunnella ja nauttia, miten joku on osannut taitavasti tehdä musiikkia. Musiikkia on myös kiva katsella. Ihmiset maksavat paljon rahaa siitä, että pääsevät katsomaan ja kuuntelemaan musiikkia. Ois jotenkii paljon tyhmempää kattoo vierestä, kun joku veivaa vaikka linnunpönttöä. Maksaisitko sinä lipun mennäksesi katsomaan sitä esitystä? Niimpä, en minäkään.

Musiikki yhdistää ihmisiä. Se saa aikaan valtavia tunteita. Toiseen ihmiseen on helppoa samaistua musiikkia kuunnellessa. Ei ole harvinaista, että joku on löytänyt itselleen elämänkumppanin musiikkikonsertista. Mutta kuinka harvinaista on, että joku on löytänyt itselleen elämänkumppanin linnunpönttötalkoista? Onhan se toki mahdollista, mutta uskon sen olevan harvinaisempaa kuin musiikin avulla löydetyt parisuhteet.

Miettikäämme siis musiikin merkitystä ja jatkakaamme kiireistä elämäämme. Olkaamme kuitenkin kiitollisia musiikista. Ilman musiikkia me ei oltais me.

2014

Niin se vaan vuosi vaihtui toiseen. Kuluneella vuodella kerkesi tapahtumaan vaikka mitä. Tässä postauksessa käymme läpi minun vuoden tapahtumia. Keväältä mulla ei ole kuvia, koska ei ollut kameraa vielä millä kuvata. Alkuvuodesta vedettiin vielä Heinämäen teatteritalolla Ella ja Varokaa lapsia -lastennäytelmää. Oli ihan huikeeta olla tekemässä sitä niin hyvällä porukalla. Uskon sen välittyneen myös katsomoon, Huhtikuussa kävin katsomassa Cheekkiä Kuopion musiikkikeskuksella. Jo silloin olin hyvin vaikuttunut miehen lavaenergiasta, mutta elokuun jälkeen ei kukaan sitä voinut kiistää.

Kesällä tämä poika sai naimaluvan eli suoritti rippikoulun. Edellisenä syksynä alkanut pakkopulla saatiin kesäkuussa ennen juhannusta päätökseen. Alussa suhtauduin hyvin kuivasti koko juttuun. Eikai siinä, pakko mennä ja kuunnella Jumalan sanaa. Tuohon aikoihin olin vielä hyvin epävarma kaikesta. Siltikin rippileiriltä lähtiessä iski haikeus. Haikeus, kun yhteen liimautunut porukka hajosi, Eikä siellä oppitunneilla niin kamalaa ollut. Oikein mukava viikko. Varmasti olisi mennyt toinenkin viikko samaan syssyyn. Oppejakin jäi päähän. Ei se turha juttu ollut, ei ollenkaan.

Kuluneena kesänä vietin myös paljon aikaa teatterilla. Kahden vuoden projekti Viulunsoittaja katolla saatettiin vihdoin päätökseen. Hiukset lähtivät heti riparin jälkeen, kuuluihan venäläisellä sotilaalla olla huoliteltu tyyli. Oli upeaa olla osa jotain niin suurta ja hienoa yhteisöä. Kun porukka hitsautui yhteen jo ensimmäisenä vuonna, mitä osasi odottaa toiselta vuodelta. Kyseisen projektin myötä ainakin itsellä varmuus ja esiintymiskokemus kasvoi taas. Hymyssä suin saa muistella noin hienoja ihmisiä ja upeaa kokemusta. Illasta toiseen sai nähdä tuttujen ja tuntemattomien ihmisten ilmeet ja kasvot, kun he näkivät Anatevkan kauniin tarinan. Naurua, itkua, hymyä.

Mulle itelle oli tosi iso paikka, kun julkaisin Facebookissa oman tarinani Kutsu mua- haasteen yhteydessä. Täällä julkaisemani blogikirjoitus kiusaamisesta saikin isot mittasuhteet. Mittasuhteet, joita en todellakaan odottanut. Tykkäyksiä ja kommentteja sateli. Teksti oli selvästi vaikuttanut ihmisiin. Kouluun mennessäni opettajat olivat lukeneet tekstin ja ottivat minut keskusteluun. Tästä alkoi aika mittava pohdinta ja tutkinta. Kaikista suurin paikka oli, kun kiusaajat ja kiusattu istutettiin saman pöydän ääreen. Asiat saatiin puhuttua. Anteeksi voi antaa aina, mutta unohtaa ei voi koskaan.

Eräänä elokuisena perjantaina otin vapaan koulusta ja hyppäsin junaan. Junan suuntana oli Helsinki. Helsingissä suuntana oli Olympiastadion. En ollut stadikalla yksin. Seuranani minulla oli 80 000 muuta Cheek fania. Upea artisti, upea show, upea esitys. VAU!

Kuluneena vuonna myös kiinnostuin valokuvaamisesta ihan kunnolla. Rippilahjaksi saamani kamera on ollut kovassa käytössä.

Jouluaatto meni joulupukkihommissa. Muutama paikka illan aikana, noh niissäkin oli riittävästi hommaa. Joulupäivänä meikäläiseen iski kova kuume. Monta päivää jatkunut kuume loppui kuin seinään. Jouluruuatkin jäi syömättä sairastelun takia. Usein monet säikähtävät, kun jouluna kertyy vyötärölle liikakiloja. Meikäpojalla tilanne oli päinvastainen. Pari kiloa LÄHTI POIS joulun aikana. Eipä siinä, en valita.

Vuosi oli kaikenkaikkiaan mahtava. Paljon kerkesi tapahtumaan. Itsellä vuodenvaihto tapahtui rauhallisissa merkeissä. En ryypännyt päätäni täyteen, tai löytänyt vuoden ensimmäisenä päivänä itseäni tk:lta paikattavana. Kaverin kanssa ammuttiin muutama paukku ja pelattiin. Rentoa ja lupsakkaa meininkiä.

Nyt toivonkin kaikille teille lukijoille oikein hyvää uutta vuotta. Olette jaksaneet höpinöitäni jo kesäkuusta. Hyvää viikonloppua kaikille!

~Lauri