Kuka muu muka

Jaahas, viime kerrasta onkin kerennyt kulua taas jo aikaa. Tässä välissä ei oikein ole tapahtunut mitään elämää suurempaa. Tetti loppui ja arki alkoi ylä-asteellakin. TET-jakso olisi saanut minun puolesta olla pidempi, mutta ihan mukavaa oli palata kouluunkin. Koulussa saisi olla enemmän tuollaisia opiskelujaksoja, jossa tunnelma ja opiskelu ovat paljon vapaampaa kuin luokassa, jossa opettaja saarnaa edessä ja ehkä jo hieman tylsistyneet opiskelijat kuuntelevat samalla kun kyttäävät kelloa poispääsyn toivossa. Mutta tänään en aio koulusta höpistä, vaan kuten otsikkokin jo antaa osviittaa; Kuka muu muka olisi postauksen arvoinen, jossei itse Jare Henrik alias Cheek Tiihonen. Joten jos nyt ei kyseinen artisti satu nappaamaan, varoitan jo nyt; Koko postaus KEEKKIÄ! Kuulit oikein. 

On vuosi 2008. Oltiin käymässä tuttavaperheen luona Etelä-Suomessa. Tuttavaperheen tytöllä stereoista soi jonkun Cheekin joku Kuka sä oot -niminen albumi. Täyttä kuraa koko levy. Liekeissä tuntuu olevan kuulemma paras biisi koko levyltä. Olen erimieltä. Haukun koko artistin lyttyyn ja sanon etten ikimaailmassa tule kuuntelemaan tätä. Tästä huolimatta löydän itseni vuonna 2014 samaisen artistin stadionkeikalta, samaisen artistin fanipaita päällä. Niin ne käsitykset muuttuu. 

Tää jätkä on samalla Suomen vihatuin, mutta samalla myös Suomen suosituin artisti. Niin kuin tää äijä ite sanoo "Vihaajat vihaa". Nää vihaajat, nää on vaan kateellisia, siitä miten joku pärjää omassa jutussaan. Tää mies on suomalaisessa musiikissa edelläkävijänä. Kaikki ei ymmärrä miten hienoa työtä hän tekee suomalaiselle musiikille. Vuosi sitten tää "Poski" rokkas loppuunmyydyn jäähallin kahtena iltana. Silloin sitä epäili moni. Mikä on tilanne nyt? Kaija Koolla on tulossa jäähallikeikka. Uskompa, että nämä kaksi artistia eivät tule olemaan ainoita. Jare on saanut omalla uskaltautumisellaan muutkin heittäytymään ja kokeilemaan rajojaan. Näistä vihaajista vielä. Mun mielestä he eivät ole päässeet näiden biisien sisälle, vaan ovat kuunnelleet vain kertaistumalta biisin tai kaksi. He pitävät tätä miestä ylimielisenä. Hän ei ole ylimielinen, hän näyttää muille että jos vain haluaa tarpeeksi, pystyy mihin vain. Hän luo uskoa ihmisiin, uskoa tulevaan. Hän kannustaa ihmisiä puurtamaan arjessa, heittäytymään. Tällä miehellä on erittäin hyvä itsetunto ja on hienoa, että hän luo tätä itsetuntoa muihinkin. Mulle tää mies on antanut niin paljon. Mulle se ei oo enää "vain musiikkia", mulle se on jotain niin paljon enemmän. Ilman tätä miestä, en olisi sellainen ihminen, kuin mitä nyt olen. Tää jätkä on opettanu mulle lyriikoillaan, ettei vihaajista pidä välittää, että jokainen ihminen on omalainen hieno itsensä, että aina täytyy olla hieman kunnianhimoa ja että aina pitää pyrkiä olemaan parempi kuin kaveri.  Tää jätkä on antanut inspiraatiota habituksellaan, tyylillään ja asenteellaan muille. Hänestä jos kenestä, kaikkien täytyisi ottaa mallia. Hän ei välitä mitä roskaa juorulehdet hänestä kirjoittavat. Hän ei välitä mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän tekee sitä, mitä hän rakastaa.

Itse en sanoisi olevani mikään truefani, mutta kyllähän tuolta kaapista löytyy Kuka muu muka - t-paita, hyllyssä on tän miehen kaksi albumia, yksi single, puhelimesta löytyy varmasti yli sata kuvaa, jotka liittyvät tähän mieheen jollakin tavalla, seinällä on julisteita kyseisestä herrasta, olen käynyt miehen kahdella keikalla, Kuopiossa ja Helsingin Olympiastadionilla ja satun kuulumaan kyseisen herran faniryhmään, joka on ihan tän miehen näköinen; lupsakka, leppoisa ja hyväntuulinen. En kirjoittanut tätä postausta maksusta, tai käskystä. Kirjoitin tämän eräänlaisesta rakkaudesta. Eikö kuullostakkin hullulta? En ole rakastunut Jareen, en Cheekkiin, vaan tämän miehen kappaleisiin ja tapaa käsitellä asioita, tapaa käsitellä ihmisiä, tapaa katsoa maailmaa. 

Timantit on ikuisia. Monet kysyvät että ovatko timantit todella ikuisia. Minä sanon, että tämä timantti tulee säihkymään vielä pitkään.