Valkoista kohinaa

Mitäs tämän pojan elämään tällä hetkellä kuuluu? Hyvää kuuluu. Kiirettä pitää. Samalla kun koulu puskee päälle, pitää keretä kulkemaan teatterilla harrastuksissa. Harjoitukset ovat hyvässä vauhdissa helmikuussa ensi-iltaan tulevasta Vaahteramäen Eemelistä. Koulussa on juuri alkamassa villein koeruuhka. Viimeinen vuosi peruskoulua joten pakko yrittää puristaa.
Huui miten nuo viikot vierähtää niin nopeasti. Maanantaina kun herää viikonlopun jäljiltä uuteen viikkoon, sulkee silmät ja hups, on taas perjantai. Äskenhän vasta oltiin kesässä ja auringossa. Nyt niiiiin pimeää. Kouluun kun lähtee kahdeksan jälkeen aamulla, on hämärää. Koulusta kun tulee, on vain hetki valoisaa ja taas on hämärää.
Aika on tosiaan kulunut ihmeellisen nopeasti. Kohta on joulu. Mie kyllä odotan joulua, mutta se kiire ja stressi ärsyttää. Joka vuosi on niin mukavaa kokoontua koko porukalla yhteen, syödä masut täyteen herkkuja ja ihan vaan olla. Jos tänä jouluna yrittäisi olla stressaamatta kaikesta siitä. Tulee se joulu ilman hötkyilyäkin.
Tällä viikolla eräällä äidinkielen tunnilla meidän piti kirjoittaa aine. Meille annettiin lista otsikoita, joista piti valita aihe, mistä kirjoittaa. Jotkut menevät kamalaan paniikkiin, kun pitää kirjoittaa aine. Jotkut ajattelevat sen kokeeksi. Mie tykkään laittaa aivonystyrät tiukoille ja kirjoittaa jotain. Miun silmään pisti eräs otsikko. Tämä otsikko oli Arjen onnea. Sivuutin ehkä hieman otsikkoa ja kirjoitin vain onnesta ja onnellisuudesta. Siinä sitä miettiessä joutui väkisellä miettimään mitä kirjoittaa. Tämä aihe jäi mieleeni ja tämänpäiväinen lisäsi mietiskelyäni. Kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin Eduskunnassa, sai se minut miettimään tätä kaikkea. Kuka saa olla onnellinen? Kuka sen määrittää? Ei kukaan. Sitä ei määritä kaverit. Sitä ei määritä vanhemmat. Sitä ei määritä Jumala. Miksi et saisi olla onnellinen ihmisen kanssa, ketä rakastat. Tasa-arvo ei ole vain miesten, naisten tai heteroiden asia. Se on kaikkien asia. Olkaamme iloisia toistemme puolesta, iloitkaamme kun aihetta on. Tänä päivänä Suomi teki jälleen historiaa. Tänä päivänä saamme kaikki olla onnellisia rakkauden ja elämän vuoksi. Rakkaus kuuluu kaikille. Mielestäni oikeaa arjen onnea on, kun saa elää ja olla yhdessä rakkaimpansa kanssa.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja nauttikaa elämästä!
~Lauri

Sosiaalista elämää

Ei mitään tekemistä. Mitähän tekisi? Taidan selata vielä kerran sosiaaliset mediat läpi, jospa siellä olisi tapahtunut jotain. Facebook - ei mitään uutta. Instagram - samat naamat sielläkin. Ask.fm - ei uutta. Olisikohan jo aika hommata OIKEA elämä?

Aamulla kun herään, selaan ensimmäisena sosiaaliset mediat. Aamupalapöydässä sama jatkuu. Linja-autossa kouluun mennessä selailen vielä viime hetken päivityksiä. Välitunnilla koulussa luen uusimmat kuulumiset. Koulun päätyttyä istahdan koulutaksiin ja rupean yllättäin räpläämään puhelinta. Loppuiltapäivä meneekin ihmisten turinoita lueskellessa. Kyllä, olen koukussa. 

Mutta milloin kännykästä tuli niin tärkeä? Pystyisimmekö me elämään ja olemaan ilmankin tätä ihmevempainta? Henkilökohtaisesti sanon kyllä. Se vaatii vain tahtoa. Usein kysytään nuorilta että mitä ilman he eivät voisi elää. Vastaus on aika usein puhelin. Mutta koskettaako tämä vain nuoria? Luulempa että aika moni aikuinenkin on sosiaalisen median syövereissä ja riippuvainen jatkuvasta netin selaamisesta. 

Vanhempi sukupolvi kertoilee usein, kuinka "entisinä hyvinä aikoina" käytiin ihmisten luona kylässä. Nyt 2000-luvulla sellainen perinne on hävinnyt. Ihmisten luona ei käydä kuin juhlien aikaan, hyvä jos silloinkaan. Melkein kaikki on nykyään SOMEssa ja lukee ja kertoilee siellä kuulumiset. Silmät rasittuu ruudun möllöttämisestä ja perse puutuu. Eikö olisi mukavempaa istua siinä sohvalla hyvän ystävän kanssa, siemailla hieman kahvia, nauraa ja rupatella, kuin että istut siinä sohvalla yksin pimeässä kännykän valon sokaisemana? Onhan se toki helpompaa istua siinä yksin, mutta c'moon. 

Voidaan puhua jo SoMe-ilmiöstä. Tällaista ilmiötä ei ole kyllä aiemmin nähty. Tässä ilmiössä on hyvät ja huonot puolensa. Nyt kun luet tätä postausta siitä älykkäältä vehkeeltä silmät ristissä, mietippä jos laittaisitkin sen laitteen kiinni, menisit tuonne raikkaaseen ulkoilmaan vaikkapa kävelylle ystäväsi kanssa. Luulempa että saisit enemmän irti siitä kävelyretkestä kuin että istua rönötät nyt siinä koneella. Tai no mikä mie olen sanomaan? Tässähän miekii istua rönötän koneen ääressä silmät ristissä.

Kommentoi alas, Kuinka kauan SINÄ voisit olla ilman sosiaalista mediaa?

~Lauri

Nimimerkillä Epäaktiivinen

Heipparallaa!

Nyt tähän ihan alkuun, haluan kertoa etten ole lopettanut tätä blogaamista ja haluan myös pyytää kaikilta teiltä anteeksi tätä blogin epäaktiivisuutta. Omaa saamattomuuttani olen vain maannut sohvalla ja miettinyt että kaipa sitä pitäisi jotain tehdä. Useana päivänä on ollut aikomus kirjoitella tänne, vuan ee, ee suanut tämä poeka sitä aekaseks. Jospa sitä nyt.

Mitä TEILLE kuuluu? Miulle kuuluu nimittäin oikein hyvää. Elämä hymyilee ja kiirettä pitää. Kalenteria kun katsoo, huomaa, ettei ole montaa "vapaapäivää" viikossa. Koulussakin riittää hommaa. Viimeinen vuosi peruskoulua sisältää paljon mietittävää, hommaa, vilskettä, vipinää ja ennen kaikkea kokeita. Kolmelta koulusta päästyäkin on jos vaikka minkälaista palaveria, kokousta ja muuta häppeninkiä. Uutta näytelmääkin aloiteltiin. Valitsimme Vaahteramäen Eemelin kevätkaudelle 2015. Miulla on kyseisessä näytelmässä puherooli. Mie saan laittaa viikset ylähuulen ylle kevääksi ja astua Anttonin, Eemelin isukin saappaisiin. Pitää vain toivoa, että kurkku kipeydy kaikesta siitä karjumisesta Eemelille. Mielenkiintoinen kevät tulossa, sen voin luvata.

Kameran kanssa on tullut kuljeksittua. Muutamia kuvausreissuja on tullut tehtyä viikkojen aikana. Ihme kyllä, itseäni en ole kuvaillut, vaan tätä Suomen syksyistä luontoa. Nyt olen uppailut ottamiani kuvia Flickriin. Kuvia löytyy siis osoitteesta https://www.flickr.com/photos/latemuus/. 

Tämä oli tällainen lyhyt postaus siitä mittee miulle kuuluu. Tuolla luonnoskansiossa miulla on varastossa muutamia aihe ja avautumispostauksia. Jospa saisin ne valmiiksi edes joskus. 

Oikein hyvää loppuviikkoa minun puolesta iiihan jokaiselle nöpönenälle siellä ruudun toisella puolella. Toivottavasti palataan mahdollisimman pian.

~Lauri

Valoa ja varjoja

Koulu on perseestä

Moikka! Tänään ajattelin puhua tästä jokapäiväisestä riesasta, koulusta. Joka aamu sinne pitää mennä opiskelemaan, eikä siellä edes opi mitään. Ruoka on paskaa ja opettajat on tyhmiä. Oppiaineetkii on ihan syöpää, eikä välitunteja ole riittävästi ja nekin ovat liian lyhyitä. Puhelintakaan ei saa edes käyttää tunnilla. Maailman turhin ja typerin paikka, vai mitä?
No eihän se nyt niin huono paikka ole. Oletko koskaan miettinyt tämän paikan hyviä puolia, tai ajatellut noita huonoja asioita toiselta kannalta?
Aloitetaan vaikka tuosta ajankohdasta, aamupäivästä. Kuvitellaan tilanne, koulusi alkaakin vasta kolmelta. Koulupäivä kestää kolmesta yhdeksään illalla. Mitä tekisit tämän aamupäivän? Tiedän jo vastauksesi, nukkuisit. Mieti kuinka turhauttavaa on herätä aamulla tai no oikeastaan aamupäivästä yhdeltätoista, ja lähteä iltapäivästä kouluun. Kaikki suunnitellut hommat jäisi kesken ja pitäisi mennä koulun penkkiä kuluttamaan. Totta kai monena aamuna väsyttää herätä kouluun, mutta mielestäni aamulla siellä on mielekkäämpää istua kuin iltapimeällä. Aamun istut koulussa ja koko ilta onkin sitten vapaata(:
Puhutaampas seuraavaksi tästä opiskelusta. Usein kuulee kuinka koulussa ei opi mitään. Syitä tähän, kiitos! "Noo siellä ne opettajat ei osaa opettaa, ei oo ees mielenkiintosia aiheita ja onhan se ihan syvältä se koko paikka." Opettajat ovat opiskelleet ammattiinsa monia vuosia. Heillä on monien vuosien kokemus työstään, silti he eivät osaa opettaa? Luulempa että vika on viestinvastaanottajassa, eikä lähettäjässä. Ehkä parempi asenne toisi myös parempia numeroita. Jos ajattelee aina kaiken olevan aina muiden syytä, ei tule pärjäämään. Pitää oppia ottamaan vastuuta omasta elämästään, omasta koulumenestyksestään. Jos ajattelet että perhana, miehän tulin tänne opiskelemaan, tulet saamaan hyviä numeroita ja todella opit ne asiat. Ja mitä näiden aineiden pitäisi sitten olla että ne kiinnostaisi? Koulussa ei riittäisi opettajat opettamaan jokaisen mieliainetta. Jos nämä kiinnostuksen kohteet ovat mopon rassaamisesta tietokonepeleihin, pitäisi kunnan ensinnäkin tosiaan palkata mieletön määrä opettajia. Jos tähän ruvettaisiin, pidentyisi myös koulupäivätkin, koska ne pakolliset aineetkin on pakko käydä. Joten kaverit, miettikääs vähän.
Vai että ruoka on paskaa. Tästä aiheesta on väitelty useaankin otteeseen. Kuitenkin totuus on se, että koulu yrittää aina antaa oppilailleen terveellisintä ja parhainta mitä rahalla saa. Aina kuitenkaan rahat ei riitä niihin ravintolatason gurmee sapuskoihin. Mitä olen vanhemman väestön kouluruokailusta kuullut, en valita. Tietenkään aina ei voi olla niitä lempiruokia. Kaikkea pitää kuitenkin maistaa, olipa se sitten sitä koulun paskaa tai gurmee evästä. Kouluruokailun rahat otetaan meidän lasten ja nuorten vanhemmilta verorahoissa. Jos kouluruuan laatu muuttuu, muuttuu myös tämän aterian hinta. Eepä oo siis tuaskaan aehetta valittoo(;
Pienen pohdinnan jälkeen herää vain yksi kysymys; Onko kuitenkaan kaikki koulun vika? Opettajat ovat hekin vain ihmisiä, jotka sattuivat vain valitsemaan opettajan ammatin. Koulu onkin oppilaitos, jossa opetellaan tietoja ja taitoja tulevaa elämää varten. Kouluruoka ei olekkaan kamalaa paskaa, vaan täysin syötävää ja terveellistä evästä, joiden tekijät, nekin ovat vain ihmisiä. Miettikäämme siis hetki, ennen kuin alamme valittamaan asioista, joille kaikille on täysin looginen selitys(:

Hymypoika

Lunta syyskuussa?

Mitä?! Lunta Syyskuussa? Ei voi olla totta! Kyllä vain, totta sen on... tai siis oli. Nythän maa on taas vihreä ja lumeton. Mutta tässä yhtenä päivällä viikolla asia ei ollut näin. Lunta rupesi tupruttamaan jo meidän korkeuksilla ihan aamusta. Tätä moskaa satoi sitten melkein koko päivän ja seuraavan yönkin. Aamulla oli sitten maa valkoisen lumen peitossa. Mie en muista milloin viimeksi, oisin saanut herätä syyskuisena aamuna, katsoa ulos ja huomata maan olevan valkoinen. Tai sit saattaa vaan olla että oon niin nuori tai että dementia on jo iskenyt. Itse en tästä moskasta tykkää yhtään, mutta kaipa niitä on sellaisiakin, jotka ihanoivat sitä valkeutta.