K-Marketin kova poika

Long time no seen! Kaikkien niiden kuukausien jälkeen, mun blogi-into on palannut. Vaekka ja mitä on kerennyt tapahtua talvilomani aikana. Niinkin paljon, etten niitä kaikkia jaksa tänne rustailla.
Vaan mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Mun päiviin kuuluu suurimmaksi osaksi koulua ja teatteria. Teatterilla pitää kiirettä. Tulevia juttuja suunnitellaan kovalla tohinalla. Koulussa valtakunnalliset kokeet lähestyy. Yhteishaut tehtiin jo jonkin aikaa sitten. Nyt vaan jännätään peukut ja varpaat pystyssä.

Tänään oli pitkästä aikaa lämmin ja ihanan kesäinen päivä. Aurinko paistoi ja pieni tuulenvire silloin tällöin puhalsi kasvoihin. Immeisiä oli kiitettävän paljon lähtenyt ulkoilemaan. Kyllä hieman keljuutti aamupäivällä mennä huoneteatteriin harkkaamaan kesän esitystä. Verhot oli vedettävä ikkunaan, kun se auringon pirulainen sieltä niin silmiin killotti. Vaan voette uskoa miten oli ihanata, kun iltapäivällä tulin kylille. Kaupasta hain pullollisen Vihreää mandariinia ja olla chillailin K-marketin kulmilla kuin kovempikin jätkä. Arskat päässä maailmaa ihmetellen. Kotiin kun sieltä pahistelemasta pääsin, pistin Spotifyn soimaan. Ja arvatkaapas mikä sieltä lähti soimaan! Vanha kunnon Vadelmavene! Aurinko, Vihreä Mandariini, arskat ja Kasmir. Kyllä kesä on lähellä!
Vuan ee mulla tällä kertoo tämän enempee. Oekein auringosta kevättä teille kaikille! :)

Linnunpönttötalkoot

Ajatteleppa maailma ilman musiikkia. Ajattele, sitä ettei lempibiisejäsi ja -bändejä koskaan ollutkaan. Ajattele, automatka ilman radiosta tulevaa musiikkia. Ajattele, elokuva ilman taustamusiikkia. Ajattele, miten paljon olisit säästänyt silkkaa rahaa. Ajattele, miten paljon olisit säästänyt aikaa. Mutta ajattele, mitä kaikkea olisit menettänyt. Niimpä. Maailma todella olisi valtavan tylsä paikka ilman musiikkia.

Musiikki on siis mukana jokapäiväisessä elämässämme. Musiikilla voidaan vaikuttaa jopa syntymättömään lapseen, jos hän sitä kuulee. Musiikilla on ollut alun alkujaankin suuri merkitys ihmiselle. Se on yksi maailman vanhimmista tieteistä. Musiikki vaikuttaa kaikkeen.

Jokaisella on oma musiikkimaku, eikä toisen musiikkimakua pidä mennä pilkkaamaan. Usein huomaa, että toisen musiikkimaun pilkkaaminen on jollekkin jopa elämää tärkeämpi asia. Mutta kenelle siitä tulee hyvä mieli? Siinä ei hyvää mieltä saa pilkkaaja eikä pilkan kohteeksi joutunut. Joten annetaan jokaisen kuunnella mitä lystää, kiinnostipa se itseä tai ei. Jos kaverisi kuuntelee jotain, ei sinun sitä tarvitse kuunnella. Sitä voi kuunnella, mutta sitä ei ole pakko.

Kun sinulla on ollut elämässä tiukka paikka, mihin olet turvautunut? Mikä on saanut sinut jaksamaan ja hymyilemään vaikeina aikoina? Minulla se on ollut musiikki. Kun omat voimat eivät ole riittäneet edes kannattelemaan tätä miestä pystyssä, on pitänyt istahtaa alas lattialle ja painaa kasvot käsiin. Silloin on musiikista saanut voimaa ja lohtua. Kun kiireisen päivän jälkeen on ärsyttänyt ja väsyttänyt, on voinut hakea turvaa musiikista. On voinut kuunnella rentouttavaa musiikkia ja huokaista syvään. Tai jos on kuntosalilla yrittänyt saada vielä sen yhden menemään, on musiikki antanut voimaa jaksaa ja kas, se yksi veto on vielä mennyt. Musiikki on ihmeellinen asia. Se lohduttaa, koskettaa, hoitaa, viihdyttää, tuo muistoja pintaan. 

Jotkut keskustelevat ja väittelevät siitä mikä on musiikkia. Jotkut väittävät ettei konemusiikki olisi oikeaa musiikkia, koska siinä ei käytetä instrumenttia. Jotkut sanovat ettei raskas hevimetalli ole musiikkia, koska miten örinä voisi olla musiikkia. Minun mielestä jokainen käsittää musiikin eritavalla. Jollekkin musiikki on melodia, jollekkin se on vaikka vain puhetta. 

Musiikki on harrastus, siinä missä leipominen tai vaikkapa ratsastus. Harrastuksesta saa tehtyä työnkin. Aatteleppa, miten musiikista nauttiminen on niin helppoa. Ei tarvitse kuin laittaa soimaan. Ja siitä todella nauttii. Saa vaan kuunnella ja nauttia, miten joku on osannut taitavasti tehdä musiikkia. Musiikkia on myös kiva katsella. Ihmiset maksavat paljon rahaa siitä, että pääsevät katsomaan ja kuuntelemaan musiikkia. Ois jotenkii paljon tyhmempää kattoo vierestä, kun joku veivaa vaikka linnunpönttöä. Maksaisitko sinä lipun mennäksesi katsomaan sitä esitystä? Niimpä, en minäkään.

Musiikki yhdistää ihmisiä. Se saa aikaan valtavia tunteita. Toiseen ihmiseen on helppoa samaistua musiikkia kuunnellessa. Ei ole harvinaista, että joku on löytänyt itselleen elämänkumppanin musiikkikonsertista. Mutta kuinka harvinaista on, että joku on löytänyt itselleen elämänkumppanin linnunpönttötalkoista? Onhan se toki mahdollista, mutta uskon sen olevan harvinaisempaa kuin musiikin avulla löydetyt parisuhteet.

Miettikäämme siis musiikin merkitystä ja jatkakaamme kiireistä elämäämme. Olkaamme kuitenkin kiitollisia musiikista. Ilman musiikkia me ei oltais me.

2014

Niin se vaan vuosi vaihtui toiseen. Kuluneella vuodella kerkesi tapahtumaan vaikka mitä. Tässä postauksessa käymme läpi minun vuoden tapahtumia. Keväältä mulla ei ole kuvia, koska ei ollut kameraa vielä millä kuvata. Alkuvuodesta vedettiin vielä Heinämäen teatteritalolla Ella ja Varokaa lapsia -lastennäytelmää. Oli ihan huikeeta olla tekemässä sitä niin hyvällä porukalla. Uskon sen välittyneen myös katsomoon, Huhtikuussa kävin katsomassa Cheekkiä Kuopion musiikkikeskuksella. Jo silloin olin hyvin vaikuttunut miehen lavaenergiasta, mutta elokuun jälkeen ei kukaan sitä voinut kiistää.

Kesällä tämä poika sai naimaluvan eli suoritti rippikoulun. Edellisenä syksynä alkanut pakkopulla saatiin kesäkuussa ennen juhannusta päätökseen. Alussa suhtauduin hyvin kuivasti koko juttuun. Eikai siinä, pakko mennä ja kuunnella Jumalan sanaa. Tuohon aikoihin olin vielä hyvin epävarma kaikesta. Siltikin rippileiriltä lähtiessä iski haikeus. Haikeus, kun yhteen liimautunut porukka hajosi, Eikä siellä oppitunneilla niin kamalaa ollut. Oikein mukava viikko. Varmasti olisi mennyt toinenkin viikko samaan syssyyn. Oppejakin jäi päähän. Ei se turha juttu ollut, ei ollenkaan.

Kuluneena kesänä vietin myös paljon aikaa teatterilla. Kahden vuoden projekti Viulunsoittaja katolla saatettiin vihdoin päätökseen. Hiukset lähtivät heti riparin jälkeen, kuuluihan venäläisellä sotilaalla olla huoliteltu tyyli. Oli upeaa olla osa jotain niin suurta ja hienoa yhteisöä. Kun porukka hitsautui yhteen jo ensimmäisenä vuonna, mitä osasi odottaa toiselta vuodelta. Kyseisen projektin myötä ainakin itsellä varmuus ja esiintymiskokemus kasvoi taas. Hymyssä suin saa muistella noin hienoja ihmisiä ja upeaa kokemusta. Illasta toiseen sai nähdä tuttujen ja tuntemattomien ihmisten ilmeet ja kasvot, kun he näkivät Anatevkan kauniin tarinan. Naurua, itkua, hymyä.

Mulle itelle oli tosi iso paikka, kun julkaisin Facebookissa oman tarinani Kutsu mua- haasteen yhteydessä. Täällä julkaisemani blogikirjoitus kiusaamisesta saikin isot mittasuhteet. Mittasuhteet, joita en todellakaan odottanut. Tykkäyksiä ja kommentteja sateli. Teksti oli selvästi vaikuttanut ihmisiin. Kouluun mennessäni opettajat olivat lukeneet tekstin ja ottivat minut keskusteluun. Tästä alkoi aika mittava pohdinta ja tutkinta. Kaikista suurin paikka oli, kun kiusaajat ja kiusattu istutettiin saman pöydän ääreen. Asiat saatiin puhuttua. Anteeksi voi antaa aina, mutta unohtaa ei voi koskaan.

Eräänä elokuisena perjantaina otin vapaan koulusta ja hyppäsin junaan. Junan suuntana oli Helsinki. Helsingissä suuntana oli Olympiastadion. En ollut stadikalla yksin. Seuranani minulla oli 80 000 muuta Cheek fania. Upea artisti, upea show, upea esitys. VAU!

Kuluneena vuonna myös kiinnostuin valokuvaamisesta ihan kunnolla. Rippilahjaksi saamani kamera on ollut kovassa käytössä.

Jouluaatto meni joulupukkihommissa. Muutama paikka illan aikana, noh niissäkin oli riittävästi hommaa. Joulupäivänä meikäläiseen iski kova kuume. Monta päivää jatkunut kuume loppui kuin seinään. Jouluruuatkin jäi syömättä sairastelun takia. Usein monet säikähtävät, kun jouluna kertyy vyötärölle liikakiloja. Meikäpojalla tilanne oli päinvastainen. Pari kiloa LÄHTI POIS joulun aikana. Eipä siinä, en valita.

Vuosi oli kaikenkaikkiaan mahtava. Paljon kerkesi tapahtumaan. Itsellä vuodenvaihto tapahtui rauhallisissa merkeissä. En ryypännyt päätäni täyteen, tai löytänyt vuoden ensimmäisenä päivänä itseäni tk:lta paikattavana. Kaverin kanssa ammuttiin muutama paukku ja pelattiin. Rentoa ja lupsakkaa meininkiä.

Nyt toivonkin kaikille teille lukijoille oikein hyvää uutta vuotta. Olette jaksaneet höpinöitäni jo kesäkuusta. Hyvää viikonloppua kaikille!

~Lauri

Talvinen ihmemaa

Pullantuoksuinen talvipäivä

Heräsin puoli kymmenen. Puin vaatteet päälleni ja menin olohuoneeseen. Laitoin telkkarin ja pleikkarin päälle. Jospa pelaisin hetkisen. Muistan että tänään olisi menoja. Keskustelen jotain isän ja äidin kanssa. Hetki vain ja huomaan jo että pitäisi lähteä. Puen takin päälleni ja nappaan kameralaukun mukaani. Autossa maha muistuttaa aamupalan tärkeydestä. Astun lyhyen automatkan jälkeen ulos autosta. Silmieni eteen aukeaa luminen järvimaisema. Tänään on pullapäivä Mummolassa. Ukki kertoo lähtevänsä hakemaan puita. Hetkisen päästä keittiössä hääräilee kaksi henkilöä; mummo ja hänen tyttärenpoikansa. Olli Lindholmin joululevy soi ja kardemumman tuoksu täyttää keittiön. Leipurit höpöttelevät, nauravat ja maistelevat taikinaa keskenään. Jätämme pullataikinan kohoamaan. Seuraavaksi puheenaiheeksi nousee aamupala. Perhanan aamupala. Masu muistuttaa siitä jälleen. Mummo laittaa pöytään kahvia ja tarjoaa lihapiirakkaa. Tekisi mieli kieltäytyä kohteliaasti. Vatsa ei haluaisi tänään olla kohtelias. Otan tarjouksen vastaan ja kohta nassutan mikrolämmintä lihistä ja hörpiskelen kuumaa kahvia. Ulkona on uskomattoman kaunista. Taivaalta lentää hiljalleen lumihiutaleita, jotka täyttävät maan valkoudellaan. Lintulaudalla pörröhäntäinen orava ja komea närhi taistelevat ruuasta. Hymyilyttää. Minun ei tarvitse taistella kenenkään kanssa ruuasta, sitä suorastaan tyrkytetään. Jatkamme pullantekoa. Pöytä on täynnä jauhoja. Kaulitsen pullataikinan. Kaulitulle taikinalle levitän sulatetun voin, sokerin ja kanelin. Tarkoituksenani tehdä korvapuusteja. Mummon idea laittaa Marianne-rouhetta saa minut muuttamaan mieltä pullien lopputuloksesta. Pullat valmistuvat ja päätän lähteä kameran kanssa ulos.

Lumisade on voimistunut. Se ei minua haittaa. Kuulokkeissa soi Michael Bublén joululevy. On mukavan jouluinen fiilis. Lähden kävelemään mummolasta menevää tietä ympäristöä kuvaillen. Kohta huomaan, kuinka takaani tuleva auto hidastaa. Mies ratin takana aukaisee ikkunan.
"Etsitkö jottaen? Piti ihan lähteä kahtomaan että mittee tiällä tuommoset hiipparit hommaeloo."
Kerron millä asialla liikun ja mummolan nuapurmies jatkaa matkaansa. Jään miettimään häntä. Luultiinko minua todella joksikin kaidan tien kulkijaksi? En hämmästele sitä ollenkaan, kun katson puhelimen etukameralla itseäni. Huppupäinen, tummaan pukeutuva henkilö. Luultavasti olisin kysynyt itsekkin tällaiselta kulkijalta, millä asialla.

Palaan mummolaan. Mummo on tyytyväinen pullista. Palkaksi saan villasukat, pullapussin, suklaata ja muutaman euron taskun pohjalle. Hymyssä suin istahdan ukin kyytiin, joka heittää minut kotiin. Mummon poeka.

Ankka lomantarpeessa

Hellurei!
Luojan kiitos loma on ihan kohta täällä. Parisen viikkoa pelkkää hölläilyä ja rentoa löhöilyä. Muita suunnitelmia meikäläisellä joululomalle ei ole kuin elokuvareissu. Kuluneella viikolla ensi-iltansa saanut Hobitti - Viiden armeijan taistelu täytyy käydä katsomassa isolta screeniltä.
Koulussakin huomaa jo miten väsynyttä porukka on. Aamulla ei huvittaisi lähteä pimeällä kouluun, eikä koenumerotkaan enää hymyilytä.
Nämä oli tällaiset lyhyempääkin lyhyemmät kuulumiset. Oikein hyvää joulunaikaa iiiihan jokaiselle! Pitäkäähän huolta toisistanne!
~Lauri

Valkoista kohinaa

Mitäs tämän pojan elämään tällä hetkellä kuuluu? Hyvää kuuluu. Kiirettä pitää. Samalla kun koulu puskee päälle, pitää keretä kulkemaan teatterilla harrastuksissa. Harjoitukset ovat hyvässä vauhdissa helmikuussa ensi-iltaan tulevasta Vaahteramäen Eemelistä. Koulussa on juuri alkamassa villein koeruuhka. Viimeinen vuosi peruskoulua joten pakko yrittää puristaa.
Huui miten nuo viikot vierähtää niin nopeasti. Maanantaina kun herää viikonlopun jäljiltä uuteen viikkoon, sulkee silmät ja hups, on taas perjantai. Äskenhän vasta oltiin kesässä ja auringossa. Nyt niiiiin pimeää. Kouluun kun lähtee kahdeksan jälkeen aamulla, on hämärää. Koulusta kun tulee, on vain hetki valoisaa ja taas on hämärää.
Aika on tosiaan kulunut ihmeellisen nopeasti. Kohta on joulu. Mie kyllä odotan joulua, mutta se kiire ja stressi ärsyttää. Joka vuosi on niin mukavaa kokoontua koko porukalla yhteen, syödä masut täyteen herkkuja ja ihan vaan olla. Jos tänä jouluna yrittäisi olla stressaamatta kaikesta siitä. Tulee se joulu ilman hötkyilyäkin.
Tällä viikolla eräällä äidinkielen tunnilla meidän piti kirjoittaa aine. Meille annettiin lista otsikoita, joista piti valita aihe, mistä kirjoittaa. Jotkut menevät kamalaan paniikkiin, kun pitää kirjoittaa aine. Jotkut ajattelevat sen kokeeksi. Mie tykkään laittaa aivonystyrät tiukoille ja kirjoittaa jotain. Miun silmään pisti eräs otsikko. Tämä otsikko oli Arjen onnea. Sivuutin ehkä hieman otsikkoa ja kirjoitin vain onnesta ja onnellisuudesta. Siinä sitä miettiessä joutui väkisellä miettimään mitä kirjoittaa. Tämä aihe jäi mieleeni ja tämänpäiväinen lisäsi mietiskelyäni. Kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin Eduskunnassa, sai se minut miettimään tätä kaikkea. Kuka saa olla onnellinen? Kuka sen määrittää? Ei kukaan. Sitä ei määritä kaverit. Sitä ei määritä vanhemmat. Sitä ei määritä Jumala. Miksi et saisi olla onnellinen ihmisen kanssa, ketä rakastat. Tasa-arvo ei ole vain miesten, naisten tai heteroiden asia. Se on kaikkien asia. Olkaamme iloisia toistemme puolesta, iloitkaamme kun aihetta on. Tänä päivänä Suomi teki jälleen historiaa. Tänä päivänä saamme kaikki olla onnellisia rakkauden ja elämän vuoksi. Rakkaus kuuluu kaikille. Mielestäni oikeaa arjen onnea on, kun saa elää ja olla yhdessä rakkaimpansa kanssa.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja nauttikaa elämästä!
~Lauri