perjantai 26. syyskuuta 2014
Lunta syyskuussa?
Mitä?! Lunta Syyskuussa? Ei voi olla totta! Kyllä vain, totta sen on... tai siis oli. Nythän maa on taas vihreä ja lumeton. Mutta tässä yhtenä päivällä viikolla asia ei ollut näin. Lunta rupesi tupruttamaan jo meidän korkeuksilla ihan aamusta. Tätä moskaa satoi sitten melkein koko päivän ja seuraavan yönkin. Aamulla oli sitten maa valkoisen lumen peitossa. Mie en muista milloin viimeksi, oisin saanut herätä syyskuisena aamuna, katsoa ulos ja huomata maan olevan valkoinen. Tai sit saattaa vaan olla että oon niin nuori tai että dementia on jo iskenyt. Itse en tästä moskasta tykkää yhtään, mutta kaipa niitä on sellaisiakin, jotka ihanoivat sitä valkeutta.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Kuka muu muka
Jaahas, viime kerrasta onkin kerennyt kulua taas jo aikaa. Tässä välissä ei oikein ole tapahtunut mitään elämää suurempaa. Tetti loppui ja arki alkoi ylä-asteellakin. TET-jakso olisi saanut minun puolesta olla pidempi, mutta ihan mukavaa oli palata kouluunkin. Koulussa saisi olla enemmän tuollaisia opiskelujaksoja, jossa tunnelma ja opiskelu ovat paljon vapaampaa kuin luokassa, jossa opettaja saarnaa edessä ja ehkä jo hieman tylsistyneet opiskelijat kuuntelevat samalla kun kyttäävät kelloa poispääsyn toivossa. Mutta tänään en aio koulusta höpistä, vaan kuten otsikkokin jo antaa osviittaa; Kuka muu muka olisi postauksen arvoinen, jossei itse Jare Henrik alias Cheek Tiihonen. Joten jos nyt ei kyseinen artisti satu nappaamaan, varoitan jo nyt; Koko postaus KEEKKIÄ! Kuulit oikein.
On vuosi 2008. Oltiin käymässä tuttavaperheen luona Etelä-Suomessa. Tuttavaperheen tytöllä stereoista soi jonkun Cheekin joku Kuka sä oot -niminen albumi. Täyttä kuraa koko levy. Liekeissä tuntuu olevan kuulemma paras biisi koko levyltä. Olen erimieltä. Haukun koko artistin lyttyyn ja sanon etten ikimaailmassa tule kuuntelemaan tätä. Tästä huolimatta löydän itseni vuonna 2014 samaisen artistin stadionkeikalta, samaisen artistin fanipaita päällä. Niin ne käsitykset muuttuu.
Tää jätkä on samalla Suomen vihatuin, mutta samalla myös Suomen suosituin artisti. Niin kuin tää äijä ite sanoo "Vihaajat vihaa". Nää vihaajat, nää on vaan kateellisia, siitä miten joku pärjää omassa jutussaan. Tää mies on suomalaisessa musiikissa edelläkävijänä. Kaikki ei ymmärrä miten hienoa työtä hän tekee suomalaiselle musiikille. Vuosi sitten tää "Poski" rokkas loppuunmyydyn jäähallin kahtena iltana. Silloin sitä epäili moni. Mikä on tilanne nyt? Kaija Koolla on tulossa jäähallikeikka. Uskompa, että nämä kaksi artistia eivät tule olemaan ainoita. Jare on saanut omalla uskaltautumisellaan muutkin heittäytymään ja kokeilemaan rajojaan. Näistä vihaajista vielä. Mun mielestä he eivät ole päässeet näiden biisien sisälle, vaan ovat kuunnelleet vain kertaistumalta biisin tai kaksi. He pitävät tätä miestä ylimielisenä. Hän ei ole ylimielinen, hän näyttää muille että jos vain haluaa tarpeeksi, pystyy mihin vain. Hän luo uskoa ihmisiin, uskoa tulevaan. Hän kannustaa ihmisiä puurtamaan arjessa, heittäytymään. Tällä miehellä on erittäin hyvä itsetunto ja on hienoa, että hän luo tätä itsetuntoa muihinkin. Mulle tää mies on antanut niin paljon. Mulle se ei oo enää "vain musiikkia", mulle se on jotain niin paljon enemmän. Ilman tätä miestä, en olisi sellainen ihminen, kuin mitä nyt olen. Tää jätkä on opettanu mulle lyriikoillaan, ettei vihaajista pidä välittää, että jokainen ihminen on omalainen hieno itsensä, että aina täytyy olla hieman kunnianhimoa ja että aina pitää pyrkiä olemaan parempi kuin kaveri. Tää jätkä on antanut inspiraatiota habituksellaan, tyylillään ja asenteellaan muille. Hänestä jos kenestä, kaikkien täytyisi ottaa mallia. Hän ei välitä mitä roskaa juorulehdet hänestä kirjoittavat. Hän ei välitä mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Hän tekee sitä, mitä hän rakastaa.
Itse en sanoisi olevani mikään truefani, mutta kyllähän tuolta kaapista löytyy Kuka muu muka - t-paita, hyllyssä on tän miehen kaksi albumia, yksi single, puhelimesta löytyy varmasti yli sata kuvaa, jotka liittyvät tähän mieheen jollakin tavalla, seinällä on julisteita kyseisestä herrasta, olen käynyt miehen kahdella keikalla, Kuopiossa ja Helsingin Olympiastadionilla ja satun kuulumaan kyseisen herran faniryhmään, joka on ihan tän miehen näköinen; lupsakka, leppoisa ja hyväntuulinen. En kirjoittanut tätä postausta maksusta, tai käskystä. Kirjoitin tämän eräänlaisesta rakkaudesta. Eikö kuullostakkin hullulta? En ole rakastunut Jareen, en Cheekkiin, vaan tämän miehen kappaleisiin ja tapaa käsitellä asioita, tapaa käsitellä ihmisiä, tapaa katsoa maailmaa.
Timantit on ikuisia. Monet kysyvät että ovatko timantit todella ikuisia. Minä sanon, että tämä timantti tulee säihkymään vielä pitkään.
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Syksy
Jaahas, illat pimenee ja lehdet punastuu. Syksy on tullut. Koulussa alkoi TET-jaksokin. Ite menin tettiin Päiväsirkukseen, yksityiselle perhepäivähoitajalle, jossa myös itse olin hoidossa vuosia sitten. Nyt tässä parin päivän jaksolla oon kerenny lapsosten kanssa tekemään jo vaikka mitä. Ollaan käyty tutustumassa kirkkoon, ollaan leikitty, ollaan nukuttu päikkäreitä. On ollut tosi mukavaa. Onneks on vielä toinenkin viikko tätä sirkustelua jäljellä. Oikein hyvää syksyä ja alkavaa viikonloppua kaikille!(:
Lauri.
perjantai 29. elokuuta 2014
Täältä sinne ja sieltä tähän
Aiemmassa blogissani kirjoitin tästä aiheesta otsikolla "Ihminen on outo elukka". Olen vieläkin täysin samaa mieltä. Ihminen on eläin. Pelokas, kateellinen, pieni eläin. Ihmisen ja eläimen erottaa siitä, että yleensä eläimellä on isompi karvapeite ja eläin on usein uskollinen ystävilleen.
Kaikki alkoi ala-asteella, olisiko ollut toisella tai kolmannella luokalla. Olin aina tykännyt laulaa, joten liityin seurakunnan lapsikuoroon. Seuraavina päivinä sain kuulla kuinka laulaminen on homojen hommaa. Jatkoin kuorotouhua noin vuoden. Meinasin lopettaa sen jo ensimmäisten harjoitusten jälkeen. Kaikki lähelläni olevat ihmiset kehottivat minua jatkamaan pyristelyistäni huolimatta. Homottelu loppui kuoron loputtua osaltani. Neljännellä luokalla liityin teatteriin. Teatteri tuntui sopivalta harrastukselta. Koko kesä meni sitten teatterilla ja syksyllä oli taas mentävä kouluun. Koulussa kysyttiin mitä olin tehnyt kesälomalla ja minä tottakai ylpeänä vastasin olleeni teatterissa lavalla koko kesän. Taas se alkoi. Teatterikin oli homojen hommaa. Onneksi, onneksi vuotta vanhempi isoveljeni oli suojelemassa minua. Hän puolusti minua muiden edessä. Kului aikaa. Kesän vietin teatterilla turvassa. Teatterilla ei ollut ketään haukkumassa. Kaikki yhtä suurta perhettä. Mutta sitten tapahtui se mitä olin hieman jo pelännytkin. Otto lähti ylä-asteelle. Jäin yksin. Ihmiset, joita olin luullut parhaiksi kavereikseni, näyttivät todelliset kasvonsa. Kuudennella luokalla homoksi haukkuminen ei riittänyt. Kun aiemmin olin saanut kuulla homo-sanan pari kertaa viikossa, nyt sainkin kuulla sitä pari kertaa päivässä. Nimittelyn lisäksi töniminen, kamppiminen ja potkiminen yleistyivät. Useana aamuna itketti ja pelotti lähteä kouluun, kun tiesi mitä tuleman pitää. Eräällä välitunnilla, kun taas oli yllättäin painit menossa hangella, ajattelin että nyt laitan kerrankin noille hanttiin ja sainkin kaadettua koko nelihenkisen pahistelija porukan. Tästähän eivät kiusaajat tykänneet, vaan kaatoivat jo silloin aika isokokoisen Laurin jäähän. Olkapäästä kuului pelottava ruksahdus ja juoksin itkien pois. Kotiin päästyäni valehtelin kävelleeni jäätiköllä ja kaatuneeni ihan vahingossa. Kotoa lähdettiin käymään terveyskeskuksella ja siellä paljastui, että solisluuni oli murtunut. Neljä viikkoa käteni oli paketissa. Kuudennella luokalla ajattelin, että nyt kun ylä-aste alkaa, loppuu kiusaaminen. Niinhän se suurimmaksi osaksi loppuikin. Seiskalla koko luokan tytöt kuuntelivat One Direction -nimistä brittiläistä poikabändiä. Halusin kulkea massan mukana ja haukuin tyttöjen ihailun kohteita homoiksi. Yhtäkään kappaletta en ollut tältä yhtyeeltä kuullut, mutta koska muutkin haukkuivat, haukuin minäkin. Kerran, kuuntelin YleXää ja jammailin jotain minulle täysin tuntematonta kappaletta. Biisi loppui ja kuulin sen nimen ja esittäjän. Tämä kappale oli One Directionia. Seuraavana päivänä menin sitten innoissani kertomaan kuulleeni hyvän kappaleen. Ja taas. Homonleima otsaan. Piti ruveta kuuntelemaan tätä bändiä salassa. Kasin keväällä ajattelin, että rupean itsekkin vetämään tätä kovan pojan roolia. Sylki lenti, tupakka paloi suussa ja housut roikkuivat niin alhaalla kuin mahdollista. Tuntui niin pahalta haukkua muita ja olla olevinaan niin kova. Tupakka maistui joka kerta niiiiiin pahalta. Kun kahdeksas luokka loppui, tajusin ettei musta ole vetämään mitään kovan pojan roolia.
Nyt, ysillä aion puuttua kaikkiin kiusaamistapauksiin mitä nään tai kuulen. Enää en välitä siitä, mitä muut sanovat. Tässä pari viikkoa sitten kuulin jälleen tämän homo -ilmauksen käytettävän itsestäni. Se vain nauratti. Niin vanha juttu jo, että ei voi kuin nauraa.
Minulta on kysytty, miten voin suhtautua siihen nykyään noin rennosti. Ja että miten selvisin niinä vaikeina aikoina. Olen miettinyt sitä itsekkin. Musiikki ja lähipiiri. Siinä ne. Tajusin että, vihaajat tulee vihaamaan aina, ei niistä kannata välittää. Jos rupeaa miellyttämään kaikkia, ei itse pysty olemaan onnellinen. Nuo kaikki kokemukset on kasvattanut mua ihmisenä tosi paljon, mutta en halua tuollaista kenellekkään. Olen miettinyt syitä, miksi juuri minä. Ehkä koska olin ja olen vieläkin, muita niin paljon pitempi, että he halusivat totta kai kokeilla voimiaan...minuun. Tai ehkä, koska olin niin helppo nakki murtaa. En tiedä.
Muista, että kiusaaminen on aina väärin. Jos näet jotakuta kiusattavan, mene rohkeasti väliin. Kiusaaminen jättää ikuiset arvet.

sunnuntai 3. elokuuta 2014
Viimeiset kesäpäivät
Viimeiset kesäpäivät, niinkö nopeasti se kesä todella meni? Oikestaan tänä vuonna kesä alkoi niiiiiin myöhässä. Mutta silti aivan superkiva kesä. Aiemmat kesät on tullu vietettyä suurimmaksi osaksi tietokoneen kimpussa. Vaan ei tänä kesänä. On tullut kuvailtua, uitua, luettua kolme kirjaa, oltua töissä, hengailtua ystävien kanssa ja vaikka mitä muuta. Pari päivää, ja kouluun. Oikeastaan reippain mielin olen ysiluokalle menossa. Uudet haasteet ja uudet seikkailut odottavat jo. Totta kai, pitkän loman jälkeen, haluaisi vaan jäädä lomailemaan, mutta silti paluu arkeen tuntuu ihan mukavalta. Mutta loppuuko kesä koulun alkuun? Mielestäni ei. Kesä jatkuu niin kauan kuin kesäiset säätkin. Mulla oikeastaan kesän lopettaa Cheekin Stadionkeikka Helsingissä.
Jokaiselle oikein hyvää alkavaa viikkoa ja jaksamisia kaikille arkeen palaamisen kanssa!(:
Lauri.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)